10.1.2014

Treenitorstai (JumalaOnKala)

Eilen koko joululoman pituinen treenitauko vihdoin päättyi, ja Jumala on taas kala. Aloitettiin treenit vetämällä pipot päähän ja ruvettiin kuvaamaan videoita trailereita varten. Aino heitti meidät "suoraan syvään päähän" eli lavalle vaan ja kamera päälle. Ensin käveltiin vaan ympäriinsä ja tirskahdeltiin. Sitten Ilmari (Herman) ryhtyi heittelemään mua eli Ronjaa ympäriinsä miten sattuu. Nauroin koko ajan niin että vatsalihaksiin sattui. Oli niin koomista, kun yritin turhaan puollustautua ja päädyin joka kerta tantereeseen.

Kuvattiin vielä vähän muutakin ja luettiin Nooran kanssa nauhalle muutama repliikki "taustamusiikiksi". Tauon jälkeen aloimme tehdä kohtauksia. Ensiksi sain näyttää muille Ainon kanssa kahdestaan treenaamani Merimuseo -kohtauksen. Sain myös kokeilla kohtausta muiden kanssa. Vaikka muut eivät kohtauksessa juuri puhu, muista sai jotenkin selkeämmän kontrastin oman kuplansa ja todellisuuden välille. Uskon että tästä kohtauksesta tulee hyvä, kunhan opin itse saamaan oikean fiiliksen ajoissa päälle.

Teimme muitakin kohtauksia ja niiden ohessa myös tönimisharjoituksia, jotka jostain syystä menivät epämääräisiin balettyhyppyihin ja siihen että kaikki lavalla tönivät toisiaan. Teimme myös sekoilukohtausta, jonka aluksi kaikki saivat sekoilla ja lopuksi minä ja Noora kokeiltiin omaa sekoilukohtaustamme. En muista koska oon viimeksi ollu niin hengästynyt! Sekoilu oli kyllä hauskaa mutta rankkaa. Hyvää kuntoilua. Hyvät reenit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti